Kilpakenttien kutsu

1/11/2016

Harri kiiruhti askeliaan. Ne narskuivat mukavasti pakkaslumessa ja jättivät jälkeensä kumean kaiun, ikään kuin joku olisi kulkenut hänen perässään, samoin askelin. Kiireen tunne syntyi huonosta omatunnosta. Hän oli luvannut olla kotona kahdeksalta, mutta innostunut juttelemaan seuratoverinsa kanssa uintiharjoitusten jälkeen – ja samalla oli unohtunut lupaus auttaa Leenaa iltapuhteissa. Vaikka lapset olivat jo kouluikäisiä, olivat illat edelleen yllättävän työläitä. Jo pelkästään seuraavan päivän aikataulujen yhteensovittaminen kävi työstä, puhumattakaan lasten harrastusten ja kouluun liittyvien aktiviteettien huolenpidosta. Harri melkeinpä ikävöi aikoja, jolloin illan rutiineihin oli kuulunut lasten kylvettäminen ja iltasatu. Niiden ääressä oli hän itsekin rentoutunut.

Kiirehtimisestä huolimatta tuntui hyvältä kävellä raikkaassa pakkasilmassa ja miettiä vielä kaikessa rauhassa Tomin kanssa käytyä keskustelua. He olivat nuoruuden aikaisia seuratovereita. Kumpikaan heistä ei kovasta uurastuksesta huolimatta ollut yltänyt huipulle asti, aina oli jokin epäonni tullut estämään menestystä, joka olisi johtanut kansainvälisiin kilpailuihin. Nuoruuden ajoista oli kulunut jo pari kymmentä vuotta, kun kaverukset kohtasivat yllättäen uimahallissa – vanhan rakkauden ääressä. Harri oli alkanut haikailla vanhan aktiviteetin perään, mieli kaipaisi kilpailemisen tuomaa jännitystä ja ruumiillista kuntoa. Ratkaisu oli löytynyt entisille kilpaurheilijoille tarkoitetusta uintiseurasta. Harjoittelun tarkoituksena ei ollut paluu kilpakentille, vaan ainoastaan rento ja mukava tapa hoitaa kuntoaan ja leikkimielellä kilpailla kavereiden kesken. Niin Harri oli uskotellut itselle.
Tomin kanssa keskustellessa Harri oli tuntenut rentoutuvansa – hän suorastaan tunsi itsensä uudestaan nuoreksi, aikuisen elämän moninaiset haasteet tuntuivat katoavan hetkeksi. Harri ja Tomi huomasivat yllätyksekseen, että heidän tiensä olivat olleet hyvinkin samanlaiset, vaikka heidän uravalintansa olikin ohjannut heidät eri teille ja erottanut pariksi kymmeneksi vuodeksi. Tomi oli päätynyt tutkijaksi yliopistolle, kun Harri puolestaan oli perustanut rakennusalan yrityksen. Uinnin ja vanjojen muistojen herääminen pyyhkäisi aikuisen elämän kuitenkin hetkeksi kokonaan mielestä, ja keskustelu Harrin ja Tomin välillä sujui kuin itsestään - aivan niin kuin he eivät olisivat olleet erossa muutamaa päivää kauempaa. Kohtaaminen johti siihen, että kaverukset päättivät osallistua aikuisille uimareille järjestettyyn Suomen mestaruuskilpailuun harjoituskauden päätteeksi. He laativat itselle harjoitusohjelman, jonka tavoite oli selkeä: vielä kerran kilpakentille – ja tällä kertaa voittamaan!
​Harri mietti kotiin kävellessään, kuinka vaimo Leena mahtaisi suhtautua hänen uintiharrastuksensa aktivoitumiseen. Yrittäjäksi ryhdyttyään ei Harrilla ollut juurikaan aikaa paneutua kotiasioihin, vaan ne olivat jääneet lähinnä Leenan hartioille. Harri oli luvannut, että olisi enemmän kotona työpaineidein hellittäessä, mutta nyt hän oli kuitenkin tekemässä juuri päin vastaista. Harri ei oikein itsekään ymmärtänyt jatkuvaa tekemisen tarvettaan, hänen oli vaikea asettua aloilleen. Silloinkin kun se olisi ollut mahdollista, hän yleensä aina lähti suunnittelemaan jotakin uutta.
Kotiin tultuaan Harri perusteli uintiharjoituksiin panostamista rentoutumisen tarpeella. Uinti ja kilpailutapahtuvat toivat hänelle tervetulleen vastapainon yrittäjyydelle. Ja koska perheen toimeentulo perustui pitkälti Harrin teknokemia-yrityksen menestymiseen, oli sen jatkumisen kannalta välttämätöntä löytää vastapaino ainaiselle työn tekemiselle. Harri ymmärsi myös vetää "oikeasta naurusta" ja kehua Leenaa; sitä kuinka hienosti Leena oli oman työnsä rinnalla hoitanut kotia ja lapsia. Harri kertoi Leenalla olevansa varsinainen "onnen pekka" saatuaan niin ihanan ja ymmärtäväisen vaimon. Leenan olemus muuttui Harrin puhuessa alun kireydestä rennommaksi. Harrin puhuessa oli Leena lopuksi kuin sulaa vahaa. Itse asiassa myös Leena tunsi olevansa onnekas kun sai auttaa Harria menestymään. Heidän yhteisestä kodista ja ​kaikesta siinä tekemästään Leena oli suorastaa ylpeä. Leena osasi toteuttaa monia asioita ennen kuin Harri oli edes osannut pyytää niitä.

Suuren hetken koitettua...

Tulevasta ei koskaan voi tietää...

Sitten tapahtui jotakin täysin odottamatonta. Harrin suurin asiakas teki konkurssin ja Harrin yritykselle jäi suuri joukko saatavia. Harrin oli pakko irtisanoa puolet henkilökunnasta, uusia asiakkaita kun oli vaikea löytää tarpeeksi nopeasti korvaamaan menetettyä liikevaihtoa. Harri oli koko ikänsä pelannut varman päälle ja hänellä oli aina lukuisia varasuunnitelmia. "Itkemään ei kannata jäädä, maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia", olivat hokemia joita Harri viesti henkilökunnallekin. Atomi Oy:n konkurssin varalle Harrilla ei kuitenkaan ollut suunnitelmaa. Se oli ollut Harrin yrityksen ensimmäinen ja varsin menestyksekäs asiakas eikä mikään ollut viitannut näin suuriin vaikeuksiin. Ongelmia kohdatessaan Harri löysi yleensä nopeasti uuden vaihteen, mutta tällä kertaa hän lamaantui täydellisesti: mikään ei tuntunut enää miltään. Harri olisi mieluiten vain nukkunut, hän jopa toivoi että seuraavan aamuna ei tarvitsisi herätä enää lainkaan. Leena teki parhaansa piristääkseen Harria, mutta mikään ei jaksanut innostaa Harria. Koko elämä tuntui olevan täysin hukassa. Harrista tuntui, että hän oli hetkessä menettänyt kaiken rakentamansa. Hänellä ei ollut enää unelmia, kaikki rakennettu tuntui hajoavan kuin korttipakka. Harria ei lohduttanut, että hän itse oli taloudellisesti "kuivilla".
​Vaikka yritys olisi kaivannut johtajaansa nyt kipeämmin kuin koskaan, ei Harri kyennyt tarttumaan haasteeseen. Yksi yrityksen vanhimpia työntekijöitä näki tilanteen ja otti Harrin suostumuksella johdon käsiinsä. Lääkäri kehotti Harria lepäämään; parin vuosikymmenen uurastus ja pitämättömät lomat vaativat veronsa ja nyt oli aika irrottaa hetkeksi ote. Harri tarrautui hädissään lapsiinsa. Lasten kouluun ja harrastuksiin viemiset tarjosivat hänelle oljen korren nousta sängyn pohjalta. Harri ei kuitenkaan osannut iloita edes mahdollisuudesta olla lasten kanssa, hänen sisimmässään ammotti tyhjyys jota mikään ei tuntunut täyttävän.

Kun ystävä välittää

Harri oli jättäytynyt pois myös uimaseuratoiminnasta eikä halunnut vastata Tomin puheluihin. Hän ei yksinkertaisesti vain jaksanut selitellä mitään. Iltaisin Harri katseli tylsistyneenä televisiota ja nukahti usein sen äärelle. Eräänä iltana puhelin alkoi soida tauotta. Ensin Harri ei vaivautunut vastaamaan, mutta kun puhelin soi sinnikkäästi aina vain uudelleen, heräsi hänen uteliaisuutensa. Numero oli tuntemattomasta lähteestä ja aikansa kuluksi Harri päätti vastata.
​

• No vihdoin, sanoi ääni langan toisesta päästä. Olen koittanut tavoittaa sinua, haluaisin tavata sinut.

Harri tunnisti puhelimesta uintivalmentajansa Göranin äänen. Harri tunsi halua sulkea puhelimen, mutta hetken epäröityään hän kuitenkin muutti mielensä.

• Minä en nyt vain ole ollut sellaisessa moodissa, että haluaisin tavata ketään, Harri selitti. Eikä minulla ole aikomustakaan aloittaa uintitreenejä, hän jatkoi.
• Harri, minä en halua pakottaa sinua yhtään mihinkään. Haluan ainoastaan tavata sinut. Olen tuntenut sinut nuoresta pojasta lähtien, ja tunnen, että kaikki ei ole kunnossa. Ja tiedän myös, että usein auttaa kun on joku jonka kanssa keskustella, joku joka kuuntelee.

Göranin sanat herättivät Harrissa jotakin, mistä hän ei ollut lainkaan tietoinen. Göranin välittäminen ja halu kuunnella häntä nostatti palan Harrin kurkkuun. Jotain syvälle kätkettyä alkoi nousta pintaan. Harrin kontrolli petti ja hän alkoi itkeä puhelimessa. Göran antoi Harrin itkeä kaikessa rauhassa. Puhelimessa ei montaa sanaa vaihdettu, mutta sen päätyttyä oli syntynyt sopimus kahden keskeisestä tapaamisesta. Harri oli aina pitänyt Göranista ja arvostanut häntä. Göran oli vähäsanainen, mutta Harrista tuntui että Göranin vähäpuheisuuden takana asui sellainen syvä viisaus, jota ei oikein sanoiksi pystynyt pukemaan.

Kahvilassa

Harri ja Göran istuivat hiljaa cappuccinojensa ääressä. Hälinä keskustan kahvilassa tuntui oudolta ja Harria nolotti edellisen illan itkun purkauksensa. Göran vaikutti kuitenkin aivan tavalliselta, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

• En oikein tiedä mikä minulle eilen illalla tuli, Harri avasi keskustelun. Jokin sinun äänessäsi tuntui sulattavan möykyn rinnassani ja nyt on jo paljon helpompi olla. Minusta ei viime aikoina ole ollut oikein mihinkään. En jaksa innostua mistään enkä oikein haluaisi tavata ketään ihmisiäkään. Tämä kaikki alkoi viimekeväisten uintikilpailujen jälkeen, samoihin aikoihin menetin myös ison asiakkaani ja jouduin irtisanomaan henkilöstöä. Tuntui kuin koko elämältäni olisi pudonnut pohja pois.
• Sinä Harri olet samaistunut tekijään ja onnistujaan itsessäsi, kuvittelet olevasi sama kuin menestyksesi tai siitä luomasi julkinen kuva, Göran totesi rauhallisesti. Nuorena halusit olla menestyvä uimari, nyt liikemies ja onnellisen perheen isä.
  
• Mutta sehän on kaikki mitä minulla on! Enhän minä itsessäni ole mitään, kukaan ei ole, mutta saavutusteni kautta olen tullut joksikin. Kun yritykseni kärsi suuren menetyksen ja kun en kyennyt enää palaamaan kilpauintiin, hävisi minusta jotakin olennaista. En ole enää sama joka olin enkä tiedä onko minulla enää voimia sitä saavuttaakaan, Harri tunnusti ääni väristen. En oikein tiedä, miten selviän taas yritykseni kanssa ja saavuttaisin takaisin entisen menestykseni. Vaikka elämäni on edelleen taloudellisesti kunnossa, pelkään tulevaisuutta ja siitä selviytymistä – ikään kuin jossakin kuitenkin vaanisi ojan pohja johon lopulta päädyn. Suurimman asiakkaani tehtyä konkurssin alkoi kaikki tuntua jotenkin tyhjältä. Ihan niin kuin olisin koko elämäni tekemällä ja suorittamalla paennut tätä tyhjyyttä, tunnetta että en oikeasti ole mitään.
• Ethän sinä olekaan, Göran vastasi tyynen rauhallisesti.

Göranin sanat olivat kuin veitsen sivallus Harrin sydämeen. Ensin Harri suuttui, mutta suuttumuksen tunteen mentyä ohi hän tunsi murtuvansa.
​

• Olet ihan oikeassa, Harri sai sanottua Göranille. En minä ole minkään arvoinen, tiedän sen kyllä oikein hyvin. Siksi olenkin koko ikäni halunnut tulla joksikin mitä voisin arvostaa ja mitä toiset arvostaisivat. Jo pikku poikana huomasin, että menestymällä sain isäni huomion ja kiitosta. Tuntuu, kuin yhä edelleenkin olisin se sama pikku poika, joka hakee arvostusta ja rakkautta omalta isältään. Isä on maannut jo monta vuotta haudassa, mutta yhä edelleen teen asioita, joita uskon isäni arvostaneen. Muistan kuin eilisen päivän kun isä vei minut ensimmäisen kerran uintiharjoituksiin. "Pojasta polvi paranee – sinä Harri tulet kykenemään siihen mihin minun taitoni eivät riittäneet", olivat isäni eväät minulle. Kun perustin oman yrityksen, oli isäni haljeta ylpeydestä. Yritystoimintaan sain suunnattua kunnianhimoani kilpauinnin jälkeen. Kun suurin asiakkaani nyt teki konkurssin, tiedostin jälkeenpäin ensimmäisen ajatukseeni olleen, että onneksi isä ei ole tätä näkemässä. Tuntui kuin asiakkaan konkurssin myötä sekä oma että yritykseni arvo olisi hävinnyt samanaikaisesti. Meistä tuli paljon pienempiä kuin mitä haluaisimme olla.

Rakkauden kaipuu

​Harri jäi maistelemaan sanojaan. Vasta ääneen puhuessaan hän ymmärsi, kuinka paljon hän oli kaivannut ja kaipasi edelleen isänsä rakkautta ja arvostusta. Tuntui, että kaikki muu oli ollut korviketta sille. Ja kun hän ei ollut saavuttanut menestystä uintiurallaan ja koki suuren menetyksen yrityksensä liiketoiminnassa, oli kuin hän olisi ikuisiksi ajoiksi menettänyt mahdollisuutensa ansaita isänsä rakkaus.Olen pisara meressä - ja yhtä sen kanssaKyyneleet alkoivat valua pitkin Harrin poskipäitä. Kun möykky sydämessä oli löytänyt oven ulos, ei kyyneleillä eikä surulla tuntunut olevan loppua. Ajan ja paikan taju katosi Harrin mielestä kokonaan. Loputon yrittäminen ja pelko epäonnistumisesta saivat nyt muodon ja mahdollisuuden purkautua. Harri ei jaksanut välittää ympärillään olevista ihmisistä, millään ulkoisella ei tuntunut enää olevan merkitystä.

• Minusta tuntuu, että en oikeasti ole edes ansainnut kenenkään rakkautta, Harri tunnusti. En myöskään tiedä, rakastaako vaimoni Leenakaan minua oikeasti, ehkäpä hän vain hakenut menestyjää rinnalleen. Olen oikeastaan yllättynyt, että Leena ei jättänyt minua nyt kun minusta on tullut tällainen surkimus, epäonnistuja joka ei kehtaa kohdata peilissä omia kasvojaan. Enkä taida itsekään osata rakastaa, olen ehdollistanut rakastamisen niin voimakkaasti ulkoisiin rakkauden merkkeihin, joita minulle ovat olleet jonakin oleminen ja joksikin tulemien. Ilman liiketoimintaani olisin ollut täysi nolla enkä olisi ansainnut Leenaa vaimokseni.
• Kurkistapa Harri sydämeesi ja kerro minulle rehellisesti, onko menestyminen tuonut sinulle etsimääsi onnea, arvostatko itseäsi?

​
Harri jäi mietteliääksi. Tuntui itsestään selvältä, että menestyminen liiketoiminnassa oli kohottanut hänen itsetuntoaan. Göranin kysymys aiheutti kuitenkin samassa myös piston Harrin sydämessä. Harri tiedosti, että menestyjä oli ainoastaan kuva hänen mielessään, kuva jota hän kaikin keinoin halusi pitää yllä.

Kuoren alta

Harri huokaisi syvään ja empi. Hänellä oli sydämessään asioita, joista hän oli vähemmän ylpeä. Asioita, joiden hän ei haluaisi koskaan paljastuvan. Göranin hiljaisen hyväksyvä olemus sai Harrin kuitenkin jatkamaan.
​

• Itse asiassa en arvosta, Harri tunnusti. Olen kokenut, että minulla on oikeus ja velvollisuus suoriutua asioista ja turvata saavutukseni keinoilla millä hyvänsä. Olen laatinut itselleni omat säännöt, eräänlaisen oikeusjärjestelmän, jonka mukaan olen toiminut. En aina ole noudattanut kaikkia lainsäädännön normeja, koska ne olisivat saattaneet estää minua menestymästä. Ja varsinkin urani alkuvaiheessa etsin usein tarjouksissa nimetyille materiaaleille huokeampia vaihtoehtoja, jotka minun mielestäni ajoivat saman asian. Olen myös keinotellut erilaisten maksujen kanssa. Edelleenkin tunnen jostakin kumman syystä, että minulla on ollut oikeus tehdä niin, mutta samalla huomaan että en koskaan ole ollut hetkeä kauempaa tyytyväinen. Mitä enemmän saavutan, sitä tyhjemmältä minusta oikeastaan tuntuu. Ja siksi varmaankin etsin koko ajan jotakin uutta ja parempaa, joka toisi minulle etsimäni.
  

Kun avaat sydämesi, alkaa viinitarhasi kukoistaaHarri yllättyi, kun huomasi vapisevansa tunnustuksensa jälkeen. Hän tiennytkään, kuinka paljon voimia asioiden salailu oli vienyt. Jos valheellisuuteni ja turhamaisuuteni paljastuvat, tuhoutuu kaikki mitä olen saavuttanut ja rakentanut, oli ollut Harrin uskomus. Lisäksi hän oli ollut varma, että kukaan ei enää välittäisi hänestä sen jälkeen, kun hänen luoma omakuva olisi osoittautunut epäaidoksi. Göran ei kuitenkaan ollut liikahtanutkaan paikaltaan vaan katsoi odottavin silmin Harria. Vapinan rauhoituttua sai Harri jatkettua:

• Oikeasti minä häpeän itseäni, omaa alhaisuuttani, turhamaisuuttani, tyhjyyttä itsessäni, joka saa minut hakemaan menestystä monin mahdollisin keinoin. En myöskään osaa arvostaa itseäni, koska tunnen oman alhaisuuteni. Aikoinaan sain väärennytä jopa uintiaikojani, jotta pääsin huipulle pyrkivien valmennusryhmään. Silloin se tuntui minusta täysin oikealta, olin mielestäni ansainnut sen. Mutta nyt jälkikäteen katsottuna oli se tietenkin tyhjää, pyrkimystäni samaistua kilpauimariksi ja voiton janoani, haluani olla ja tulla joksikin erityiseksi. Muistan kuinka erääseen uimakilpailuun hankin jopa astma-piipun, jotta saisin laajemmat keuhkot ja pystyisi uimaan pidempiä matkoja ilman välihengityksiä. Halusin niin kovasti tulla sankariksi.
• Kun keväällä osallistuin seniori-kisoihin, en ensin lainkaan ymmärtänyt reaktiona. Epäonnistuttuani päämatkoillani meni minulta puhti pois kaikista muistakin lähdöistä. En tuntunut saavan itsestäni mitään irti, aivan kuin olisin tahallani sabotoinut itseäni. Huomasin häpeäväni itseäni, sitä että en kyennytkään olemaan sitä mitä halusin olla. Olin ajatellut, että tarpeeksi tahtoessani voisin onnistua missä vain, mutta nyt jouduin huomaamaan että se ei ollut totta. Olen toki onnistunut monessa, mutta tämän häpeän esille nousu sai minut kokemaan jotain jolle minun on vaikea löytää sanoja – aivan niin kuin minulla olisi ollut näkymätön leima otsassani joka nyt tuli näkyviin. Uintikisan jälkeen aloin myös pelätä, että voisin epäonnistua kaikessa muussakin. Ja sitten ei kulunutkaan kuin hetki, kun jouduin irtisanomaan puolet henkilökuntaa asiakkaani konkurssin takia.

Harrin kasvot alkoivat nykiä uudemman kerran, tuntui kuin koko elämä olisi kääntynyt päälaelleen.

• Mitä ihmettä tämä kaikki oikein tarkoittaa, Harri sai kysyttyä Göranilta. Olenko minä todellakin tällainen tyhjä tynnyri, joka yrittää tehdä itsestään vaikutelman täytenä tynnyrinä. Ja mitenhän Leena suhtautuu kun kerron hänelle, että en ole olekaan se miltä näytän ja että oman nahkani pelastaakseni en ole läheskään aina ole puhunut totta.

Ajatus Leenan menettämisestä sai Harrin vapisemaan. Ajatusten kohdistuttua Leenaan nousi Harrin kasvoille häpeän puna. Vehkeily naisten kanssa, pettämiset ja niiden kieltämiset, eivät kuuluneet enää hänen nykyiseen elämäänsä, mutta kuin taikaiskusta nousivat nämäkin kauan sitten haudatut muistot esiin piilostaan.
​

• Oi kauhea mikä kelmi minä olen ollut! Ja kuitenkin ainoa mitä oikeasti olen hakenut, on rakkaus, Harri parahti! Kaikki tekemiseni, suorittaminen ja vehkeily ovat perustuneet toiveeseen, että jonain päivänä olisin rakastettu, sai Harri sanottua; että joku oikeasti rakastaisi minua ja että osaisin itse rakastaa. Edes omia lapsiani en ole osannut rakastaa aidosti, hekin ovat olleet minulle jonkinlainen menestyksen kuva, täyttäneet ajatukseni onnellisesta ja täydellisestä perheestä.

Kultaa ja kunniaa

Harri ja Göran vaikenivat. Avautuminen oli vienyt Harrin voimat, salaisuuksien paljastuttua tuntui jäljellä olevan vain tyhjyys.
Göran katkaisi hiljaisuuden.
​

• Kun aiemmin sanoin että sinä et ole mitään, en tarkoittanut sitä siinä mielessä kuin ehkä kuvittelet. Ehkäpä muistat vielä, miten lapsuudessasi ohjasin teitä leikin avulla oppimaan uintitekniikkaa ja uimaan kilpaa. Kilpailu oli teille yhteistä leikkiä, jossa vanhat leikit unohtuivat uusien alkaessa. Iän mukana leikki alkoi muuttua monille teistä kuitenkin työksi, joka toi menestymisen painetta ja raskautta. Enää ei ollut kyse yhteisestä hauskasta vaan yksilöiden välisestä kilpailusta, jossa haluttiin kohota toisten yläpuolelle – tulla paremmaksi kuin muut ja ansaita sen kautta kultaa ja kunniaa. Rakentamasi roolihahmo ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin uskomuksista ja kuvitelmista syntynyt hahmo, johon sinä olet samaistunut. Olet ehdollistunut uskomukseen, että ollaksesi arvokas ja rakastettu sinun täytyy ansaita ne onnistumalla asioissa, joita ryhdyt tekemään. Tämä uskomus on ohjannut elämääsi. Lisäksi on vielä jotakin muutakin, jonka haluan sinulle kertoa.

Uskomukset ovat kuin kiviä, jotka estävät vapaata virtaa

Totuus vapauttaa

​Göranin äänen sävyssä tapahtunut muutos pelästytti Harrin. Harri ei muistanut tehneensä vilppiä Göranin suhteen, mutta Göranin sanat saivat Harrin siitä huolimatta kokemaan syylliseksi.

• Älä pelästy, Göran sanoi Harrin ilmeen nähdessään. Kerron sinulle nyt jotakin joka tulee helpottamaan elämääsi. Kuten tiedät, olin hyvä ystävä isäsi kanssa. Ollessasi pieni, oli isäsi sinun laillasi yrittäjä. Isäsi teki kuitenkin konkurssin, josta hän ei halunnut teidän lasten tietävän mitään. Isäsi koki konkurssin niin suurena häpeänä, että hän hautasi sen syvälle mielensä kellariin ja toivoi, ettei se koskaan tulisi esille. Minä ja äitisi olimme isäsi lähipiirissä ainoat, jotka tiesivät asiasta. Isäsi masentui konkurssista niin, että hänestä tuli työkyvytön pariksi vuodeksi. Tilanne naamioitiin sairaudeksi. Vaikka isäsi koteloitui häpeäänsä, päästi hän kuitenkin minut lähelleen. Ja siten pystyin auttamaan ja ohjaamaan hänet tuttavani luokse, joka oli suuren yrityksen toimitusjohtaja. Isäsi sai sieltä työpaikan, jossa hän olikin kuolemaansa asti.
• Mitään tällaista en kyllä osannut odottaa, Harri huokaisi raskaasti. Mutta kertomasi auttaa minua ymmärtämään sen raskaan ilmapiirin, jonka tunsin kotonamme vallitsevan. Minulla on muistikuvia isästä mukavana ja leikkivänä miehenä, mutta jossain vaiheessa kaikki tuntui muuttuvan. Isä ja äiti alkoivat kuiskailla keskenään ja ajoivat meidät lapset usein omiin leikkeihimme, emme saaneet häiritä isää. Isästä tuli ajan mittaan myös ankara ja hän tuomitsi meitä lapsia asioista, joista emme hänen mielestään suoriutuneet riittävän hyvin. Olen kiitollinen, että jaoit tämän – totuus todellakin vapauttaa!
• Huomaatko Harri kuinka puhumattomat asiat vaikuttavat, Göran jatkoi. Vaikka et ole tiennyt asiasta, on isäsi kokema häpeä tiedostamatta vaikuttanut elämääsi. Teitä lapsia tuomitessaan isäsi tuomitsi itseään, hän ei kyennyt antamaan epäonnistumistaan itselle anteeksi. Kun sinun asiakkaasi puolestaan teki konkurssin, avasi se oven häpeälle jota olet tiedostamatta kantanut isäsi konkurssista alkaen. Sinussa reagoi mennyt kokemus, jolle sinulle ei ollut edes sanoja – eihän konkurssista ja sen aiheuttamasta häpeästä puhuttu sinulle koskaan. Ja kun et taannoin menestynyt toivomallasi tavalla uimakilpailuissa, reagoit menneisiin kokemuksiisi: epäonnistumisen tuottamiin pettymyksiin. Vaikka aikuisuinnin oli tarkoitus olla sinulle rentouttava vastapainoa työlle, ei se voinut olla sitä, koska menneet kokemukset ja epäonnistumiset ohjasivat toimintaasi. Asiakkaasi konkurssi on näin katsottuna sinulle suuri lahja, samoin kuin epäonninen uintisi, koska niiden avulla olet tullut tietoiseksi sinua ohjanneista vaikutteista: pelostasi epäonnistua, jota olet paennut jatkuvalla saavuttamisella. Voit vapautua vain sellaisesta mistä olet tietoinen. Niin kauan kuin asiat ovat tiedostamattomia, ne myös ohjaavat elämääsi ilman että tiedostat sitä.
  
• Onnistumiset puolestaan ovat pitäneet häpeäsi piilossa. Konkurssikin on vertauskuva häpeälle, arvottomuudelle, jota sinä yhtä lailla kuin me kaikki kannamme itsessämme tavalla tai toisella. Sinä et ole isäsi ja hänen häpeänsä, mutta kannat sitä samaa vähän erilaisessa muodossa. Kollektiivisen häpeän juuret ulottuvat syvälle ja juontavat uskomukseen, jota kristinusko kutsuu synniksi. Synti puolestaan on ilmaisu ajatukselle, että olisimme rikkoneet luojaamme vastaan ja ansaitsimme tulla tuomituksi; olemme siis arvottomia, ja kun pyrimme ansaitsemaan arvoa, kannamme siitä häpeää sisimmissämme – koska arvottomina emme ole ansainnet sitä. Koko kehollinen maailma on itse asiassa vertauskuva tälle uskomuspohjalle. En halua mennä näin asioihin kuitenkaan syvemmälle – riittää että oivallat kuinka menneet kokemukset ohjaavat elämääsi ja projisoituvat peloksi selvitä tulevaisuudesta. Kaikki muu aukeaa sinulle kun olet valmis siihen.
  
• Olen aina inhonnut ja ihmetellyt sanaa synti, Harri paljasti Göranille. En ole ymmärtänyt, mikä meistä ihmisistä tekisi niin kauhean syntisiä. Puhuessasi kuitenkin tunsin, että jotain liikahti sydämessäni. Minulle tuli kummallinen mielikuva, että jossain mieleni kätköissä tunnen itseni kuitenkin jotenkin salaperäisellä tavalla syntiseksi. Ehkäpä kokemani näkymätön leima otsassani on juuri tätä syntisyyttä. Olen pelännyt tämän leiman paljastumista niin paljon, että minusta on ollut pienempi synti tehdä pientä vilppiä ja keksiä valkoisia valheita, kuin tuoda tätä leimaa näkyväksi.

Näkymätön arvomme

• Kun alat nähdä sinua ohjanneita vaikutteita, aukeaa sinulle verho toisenlaiseen todellisuuteen. Sinä, eikä kukaan mukaan, et ole se roolihahmo, persoona, jonka ajatuksiin ja uskomuksiin olet samaistunut vaan jotakin paljon enemmän. Todellinen itsesi ei ole sama kuin oman tarinasi päänäyttelijä eli sinä. Et pääse tätä päänäyttelijää kuitenkaan pakoon, mutta irrottautumalla samaistumisesta omaan tarinaasi alat nähdä peilin toiselle puolelle. Olet etsinyt rakkautta menestymisen kautta ja kiinnittymällä toiseen ihmiseen. Olet uskonut, että menestyminen tuo sinulle isäsi rakkauden ja että vaimosi Leena täyttää sinussa olevan puutteen, ikuisen rakkauden nälän. Kukaan ja mikään ei kuitenkaan voi täyttää tätä aukkoa sinussa, koska se perustuu uskomukseen että sinulta puuttuisi jotakin. Kun pystyt näkemään, että mikään eikä kukaan pysty antamaan sinulle koskaan sitä mitä etsit, pääset olennaisen äärelle. SINÄ itse olet se rakkaus, jota olet etsinyt!
• Mutta enhän minä ole isäni enkä nainen, Harri vastusteli. En mitenkään pysty löytämään itsestäni naista, joka täyttäisi kaipuun Harrissa.
• Nyt osuit tärkeään ydinkohtaan Harri, Göran jatkoi. Maailma on oman mielemme projektio, joka heijastaa uskomusta erillisestä ja itsenäisestä "minästä". Tämä "minä" on kuin auringon säde, joka on eksynyt lähteestään auringosta ja kuvittelee elävänsä itsenäisenä. Uimarina tiedät, että uinti sujuu parhaiten silloin, kun olet ikään kuin yhtä veden kanssa. Uidessasi et arvioi yhtä lainetta paremmaksi kuin toista. Uimarina ymmärrät myös, että yksikään laine ei voi erkaantua tai olla olemassa ilman sen lähdettä, valtamerta, järveä tai jokea. Ihmisinä me kuitenkin olemme samaistuneet yhdeksi pieneksi laineeksi tai auringon säteeksi, joka epätoivoisesti hakee toista sädettä tai lainetta kokeakseen rakkautta. Yksin tunnemme olevamme vajavaisia ja siksi etsimme pelastusta ulkopuoleltamme, ihmissuhteista, saavutuksista ja muusta vastaavasta.

Erillisenä olen yksinäinen

Kehoon samaistunut minä

Suurin osa ihmisistä on niin samaistunut omaan kehoonsa ja sen rajaamaan persoonaan, että on vaikea mieltää itseä joksikin muuksi kuin kehoksi. Ajatus omasta itsenäisestä "minästä" on kuitenkin sama kuin kuvitelma auringon säteestä, joka olisi erkaantunut lähteestään auringosta ja olisi olemassa ilman aurinkoa. Kun ymmärrät tämän, oivallat myös että sinä et ole erillinen vaan yhtä lähteesi kanssa. Kun kehosi kerran kuolee, et sinä lakkaa olemasta. Todellisuudessa et ole koskaan eronnut lähteestäsi, mutta kollektiivinen uskomus itsenäistä "minästä" luo sinulle havainnon ja kokemuksen erillisyydestä; erillisyydestä, jonka ainaisia matkakumppaneita ovat huoli tulevaisuudesta! Kun ymmärrät tämän, voit rentoutua ja päästää irti epätoivoisesta urakastasi. Ajattelepa, kuinka paljon energiaa olet käyttänyt tullaksesi joksikin, joka ansaitsisi auringon tai valtameren. Ja nyt huomaat, että se on ollut aivan turhaa koska sinä itse olet jo se mitä olet koko ikäsi etsinyt!

• Onko miehen ja naisen välinen rakkauskin sitten ainoastaan illuusio, Harri kysyi vähän nolostuneena.

Ei ollut aivan helppoa niellä ajatusta, että hän oli tehnyt kaiken aivan turhan takia. Samalla se kyllä tuntui äärimmäisen helpottavalta. Ajatus, että voisi lakata suorittamasta ja pyrkimästä johonkin tuntui suorastaa paratiisimaiselta unelmalta.
​

• Etsimme toisesta ihmisestä aina jotakin, joka voisi täyttää aukon itsessämme. Rakastumisen alkuvaiheessa tämä yleensä toimiikin. Mutta sitten tulee arki ja havainto, että toinen ei enää täytäkään toiveitamme. Silloin näyttämölle pääsee viha. Oikea rakkaus ei voi kuitenkaan vihata ja rakastaa samanaikaisesti. Se on mahdotonta, koska silloin rakkaus ei oli rakkautta - sillä ei ole vastakohtaa. Toinen läheinen ihminen voi kuitenkin toimia kanssakulkijana ja peilinä itsellesi, koska hänen kauttaan tulet tietoiseksi omista ajatuksistasi. Se, mitä on omassa tiedostamattomassa mielessäsi, projisoituu toiseen ihmiseen, ja siten voit nousta tietämättömyyden unesta tietoisuuteen. Kerroit vaimosi Leenan liittyneen ryhmään, joka harjoittaa anteeksiantoa. Tämä anteeksianto on juuri sitä, että tiedostaa oman mielensä ehdollistuneet ajatukset ja uskomukset ja luovuttaa ne pois – todelliselle Itsellesi eli sille Rakkaudelle, jonka persoonaan samaistunut "minäsi" peittää. Kun et usko enää siihen kuvaan jonka peili sinulle osoittaa, alat nähdä peilin toiselle puolelle, persoonattomaan ja sukupuolettomaan rakkauteen.
• En mitenkään pysty näkemään Leenaa persoonattomana ja sukupuolettomana, Harri vastusteli. Ilman Leenaa olisin todellakin tuuliajolla ja minun olisi vielä entistäkin vaikeampi nähdä itseni rakkautena. Jotenkin tuntuu, että se vasta narsismia olisikin.
• Narsismia on oikeastaan halua omistaa ja tuntea sen kautta omahyväisyyttä. Sinun ei tarvitse luopua Leenasta tai yrityksestäsi, mistään rakastamastasi kohteesta. Mutta luovu ajatuksesta, että sinä yksin omistat ne, koska silloin rajoitat rakkauden vain teidän väliseksi ja suljet muut ulkopuolellenne. Kun et halua omistaa toista ihmistä avaudut pyyteettömälle rakkaudelle, joka laajenee ja kutsuu kaikki piiriinsä.

Olemme samassa veneessä

Ostamisen tarve sulkee ovia

• No, nyt alan ymmärtää, Harri myöntyi. Minulle on ollut tärkeää omistaa Leena, hän ikään kuin kuuluu siihen omakuvaan, jonka olen halunnut luoda itsestäni. Itse asiassa en ole koskaan tainnut kunnolla edes nähdä Leenaa tai lapsiamme, koska olen niin kovasti pitänyt kiinni siitä mitä olen halunnut nähdä ja kuvitellut rakentaneeni. Näistä asioista on Leena kyllä välillä yrittänyt keskustella kanssani, mutta minulla ei ole ollut mielenkiintoa kuunnella häntä. Olen pitänyt Leenan puheita ja anteeksiantoa ainoastaan naisten hömpötyksenä. Jotain kuitenkin on tapahtunut, muutoinhan en varmaankaan istuisi täällä sinun kanssasi. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä, että todellisuudessa olisin jotakin näkymätöntä ja ikuista. Kehoni on minulle todellinen ja huoli sen ja muiden rakkaiden kehojen selviytymisestä säikäyttää minut vähän väliä. Se on jotenkin kummallista, koska minun asiani ovat kaikesta tapahtuneesta huolimatta todella hyvin; ja samalla kuitenkin pelkään, että jos hellitän, niin kaikki rakentamani voi tuhoutua. Sinun läsnäolosi tuo minulle kuitenkin rauhaa, ikään kuin jollakin tasolla tietäisin että kaikki on aina hyvin ja ettei minun tarvitsisi huolehtia mistään.
• Osuit naulan kantaa Harri, Göran jatkoi. Sinussa niin kuin meissä kaikissa on sama viisaus - viisaus joka tietää mitä me oikeasti olemme. Luota tähän sisäiseen viisauteesi, sydämesi ääneen, sen sijaan että yrittäisit itse ratkoa asioita. Kun kuvittelemme olevamme itse ohjaksissa, olemme itse asiassa egon ohjauksessa – ja silloin matkakumppanina on ainainen epävarmuus ja huoli. Mutta jos edes hetken verran luotat siihen, että voit luovuttaa taakkasi ja saada vastaukset sisimmältäsi, silloin vapaudut myös selviytymisesi ja epäonnistumisen huolistasi. Silloin alat kuin itsestään irtaantua kehoon ja koko muodon maailmaan samaistumisesta ja tulet ihmettelemään, minkälainen maailma sinulle alkaa avautua. Kun seuraavan kerran yrität itse ratkaista ongelmiasi, niin pysähdy ja muista tämä keskustelu – ja pyydä vastausta siltä joka tietää eli sisimpäsi viisaudelta.

Jonain päivänä ymmärrät

Jälkeenpäin

Pian tapaamisen jälkeen Harri palasi töihin ja myös vanhan rakkautensa, uinnin pariin. Vaikka mikään ei ollut muuttunut ulkoisesti, oli kaikki kuitenkin jollakin tavalla erilaista kuin aiemmin. Harrin toiminnasta paistoi ilo ja tekemisen riemu, elämä ei tuntunut enää niin totiselta kuin aiemmin ja silti se tuntui intensiivisemmältä. Harri oli pohtinut paljon kehon ja maailman todellisuutta ja keskustellut siitä myös Leenan kanssa. Kukaan ei Harrin mielestä oikein osannut vastata täysin selkeästi hänen kysymyksiinsä; ihmeekseen Harri kuitenkin huomasi, kuinka totta olikaan sananparsi "kysykää, niin teille vastataan tai koputtakaa, niin teille avataan". Riitti kun hän kysyi ja jakoi asioita ääneen, silloin jotakin aktivoitui ja hän oivalsi vastauksen itse. Tämä on varmaan niitä ihmeitä joista Göran puhui, Harri arvuutteli. Göran oli puhunut yhteisestä mielestä, joka on joko väärämielinen tai oikeamielinen, riippuen siitä pyrkikö Harri kysyessään ratkomaan asiat itse vai kääntyikö hän sydämensä viisauden puoleen.
​Kaikkein hämmästyttävintä kuitenkin oli, että kun Harri vähä vähältä päästi irti suorittamisen ja pyrkimisen pakosta eikä enää pelännyt epäonnistumista, tulivat asiat ikään kuin häntä kohti. Kokemukset auttoivat häntä luottamaan siihen, että häntä todellakin autettiin joka hetki – elämästä ei tarvinnut selvitä yksin. Auttajat eivät kuitenkaan olleet hänen ulkopuolellaan niin kuin hän aiemmin oli ajatellut, vaan kaikki oli hänessä itsessä ja ilmaantui elämään mitä erilaisimmissa muodoissa – niin merkilliseltä kuin se tuntuikin.

En ole luomani imago

​Vaikka Harri voi paremmin kuin aikoihin, hämmensivät häntä monet tietoisuuteen esille nousevat asiat. Harri joutui myöntämään, että hän oli koko ikänsä rakentanut itsestä menestyjän ja osaajaan imagoa; Harria joka hän toivoi olevansa ja jota muut arvostaisivat. Hämmästyksekseen hän huomasi projisoineensa omia ajatuksiaan toisiin ihmisiin. Se, mitä hän oli kuvitellut muiden ajattelevan hänestä, olikin sitä, mitä hän itse ajatteli itsestään. Koska firma toimi minimihenkilökunnalla, joutui Harri myös paneutumaan asioihin, joita hän aiemmin oli delegoinut muille. Harria hävetti huomata, että oli monia asioita joita hän ei osannut; töitä joita hän kiireeseen tai muuhun sopivaan verukkeeseen vedoten oli aiemmin jakanut muille. Omista mielikuvista luopuminen oli haastavaa. Harrista tuntui kuin hänen persoonallisuutensa olisi vähä vähältä luhistunut – eikä se läheskään aina tuntunut kovin miellyttävältä.

Häpeä siitä mitä on

Leenan kanssa käydyt keskustelut toivat Harrin elämään kuitenkin uudenlaista syvyyttä. Erään keskustelun jälkeen Harri oivalsi, että hän häpesi aiemmin käyttämiään alhaisia keinoja ja että juuri niissä piili syy siihen, että Harri ei saavuttanut sitä mitä hän niin kipeästi kaipasi. Harri ymmärsi huijanneensa Leenaa selittäessään uintimotivaatiotaan. Mutta ennen kaikkea hän huomasi samalla huijanneensa itseään, ja kun kauan odotettu kilpailupäivä vihdoin oli koittanut, esti Harrin sisin häntä tekemästä parastaan: Harri koki, ettei todellisuudessa ollut ansainnut onnistumisia ja menestystä. Hän tiedosti oman petollisuutensa ja häpeänsä siitä mitä on – ja lohduttomuuden siitä, että ei siten koskaan voisi olla arvokas, ei itselle eikä muille!
Valkoiset valheet olivat niin automatisoituneita Harrin elämään, että hän huomasi usein vasta jälkeenpäin käyttäneensä kikka-kolmosiksi kutsumiaan konsteja. Yllättäen Harrin keho alkoi reagoida tällaisiin tilanteisiin huuliherpeksen muodossa. Sen ilmestyminen oli Harrille signaali siitä, että oli peiliin katsomisen paikka.
​Myös lähipiiri huomasi Harrissa tapahtuneet muutokset. Leenan ei tarvinnut enää hävetä Harrin etuilua kauppa- tai autojonossa, ja jopa parkkipaikalla Harri oli alkanut antaa ensin tilaa ensi muille – ja huomannut siitä huolimatta myös itse saavansa paikan. Ennen ulkonäöstään tarkkaa huolta pitäneestä Harrista oli tullut myös rennompi; hän hymyili näkemälleen peilikuvalle, vaikka harvennut tukka ja tukevoitunut olemus eivät vastanneetkaan hänen ihanteitaan. Vähä vähältä Harri päästi irti myös tavastaan "naamioitua": hän oli ollut mestari sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja muuttamaan imagoaan niiden mukaiseksi – sellaiseksi joka antoi hänestä juuri oikean vaikutelman. Harrilla oli ollut luontainen kyky ottaa asiakkaidensa kanssa tietäjän ja suoriutujan roolin. "Fake it and you will make it" oli pätenyt hänen elämän tyyliinsä hyvin. Jopa lääkärissä käydessään Harri oli luonut itsestään menestyvän potilaan roolin – hän halusi näyttää hyvältä ja terveeltä lääkärin silmissä.

Jokainen on kaikki

​Harri oli yrittänyt noudattaa Göranin kehotusta olla tuomitsematta. "Tuomitsematta jättäminen on anteeksiantoa, halukkuutta nähdä toinen ihminen kehon rajoitteita syvemmälle, sinne mihin silmät eivät ylety, oli Göran neuvonut. "Kun lopetat tuomitsemisen, oivallat että me kaikki olemme samassa veneessä, jossa ohjaajana on joko ego tai sisäisen viisaus – siis pelko tai rakkaus. Vaikka keho ei todellisuudessa ole mitään, älä kuitenkaan mitätöi sitä sillä se on kommunikaatiovälineesi maailmassa. Väheksyminen ei johda mihinkään. Koska mielemme on yhteinen, tulkitsee mielesi toisten tuomitsemisen, väheksymisen ja ylipäätään kaiken kielteisen koskevan sinua itseäsi, mikä ennen pitkään johtaa masentumiseen. Satutat siis aina ennen kaikkea itseäsi. Sen sijaan että ajattelisit että kukaan ei ole mitään, voit mieltää jokaisen olevan kaikki – jolloin mielesi tulkitsee sinunkin olevan Kaikki. Silloin alitajuntasi puhdistuu vanhoista kokemuksista ja painajaisten väistyessä alat herätä onnelliseen uneen: et enää samaistu persoonaasi vaan oivallat olevasi tarkkailija, joka katsoo elokuvaa nimeltä Harri. Harri on tarinan päähenkilö ja muut ovat Harrin valitsemia kanssakulkijoita". Heräät onnelliseen uneenTehtävä ei ollut helppo, mutta arkielämässä tapahtuvat ihmeet innostivat Harria yrittämään - koko elämä oli itse asiassa muuttunut paljon mielenkiintoisemmaksi ja jollakin tavalla myös kauniimmaksi. Harri suorastaan ihmetteli vanhaa minäänsä, joka sulki pois kaikki muut ihmiset hänen mielestään. Etusijalla olivat aina olleet Harri itse ja hänen tavoitteensa. Rohkeus avata sydämensä toiselle ihmiselle oli osoittautunut taianomaiseksi työkaluksi – ventovieraatkin ihmiset alkoivat Harrista vaikuttaa merkillisen tutuilta. Tapahtuneen muutoksen Harri mielsi onnellisempaan uneen heräämiseksi, elämään jossa menneisyyden varjot väistyvät.
​Eräänä päivänä kaupungin keskustan ihmisvilinässä kävellessään Harri tunsi yhtäkkiä laajenevansa. Hän ei ollutkaan enää kehon rajoittama vaan Kaikki. Harri olisi voinut halata kaikkia ihmisiä, he kaikki olivat häntä itseään; ei hänen persoonaansa vaan jotakin paljon suurempaa. Harri oivalsi rakastavansa kaikkia ja kaikkea. Hänestä tuntui, että hän istui suuren ehtymättömän lähteen juurella, josta riitti ammennettavaa kaikille. Ja mitä enemmän hän ammensi, sen auvoisammaksi lähde muuttui – eikä sillä ollut alkua eikä loppua!