Nukkumatin kelkassa, osa 1

22/9/2016

Herätyskellon soidessa Kerttu sulki sen kiireisesti - vielä puoli tuntia lisää unta oli nyt paikallaan yöllisen valvomisen jälkeen. Kerttu oli jälleen kerran herännyt puolisonsa Heikin jatkuvaan kuorsaamiseen, joka tuntui yön aikana saavan mitä ihmeellisempiä muotoja, hennosta ääntelystä aina sikamaiseen röhkimiseen saakka. Aiemmin Kerttu oli kyennyt nukkumaan muutamista yöllisistä havahtumisista huolimatta varsin sikeästi, mutta viimeisten viikkojen aikana oli puolison kuorsaaminen herättänyt hänessä ihmeellistä levottomuutta, joka aiheutti sydämen levotonta sykähtelyä ja pakotti nousemaan ylös vuoteesta. Välillä Kerttu hermostui kuorsaamisesta niin, että nukahti uudelleen vasta aamun koitossa puolison noustessa ylös.

​Nyt Kerttu halusi antaa aikaa itselle ja kuunnella sisintään. Mikä ihmeessä on saanut minut pelkäämään niin paljon, että en saa enää kunnolla nukutuksi, hän lausui puoli ääneen itsekseen, kuulijoina kun olivat lähinnä seinät.

Lapsuuden haamut

Tai niin Kerttu ainakin kuvitteli. Kertun hämmästyksellä ei ollut rajoja, kun hän kysymyksensä lausuttuaan näki haamun istuvan sänkynsä päädyssä. Lapsuudessaan Kerttu oli usein nähnyt haamuja. Niitä oli ilmestynyt erityisesti silloin kun Kerttu ei ollut uskaltanut puhua häntä askarruttaneista asioista vanhemmilleen. Lapsuuden haamut olivat olleet Kertun painajainen, sama, jonka Kerttu koki nyt istuvan makuuhuoneessaan. Kerttu huusi kauhuissaan apua, mutta hänen suustaan ei päässyt ääntäkään. Äkkiä pakoon, oli Kertun ainoa ajatus, mutta myöskään Kertun keho ei totellut käskijäänsä. Hänen jaloistaan tuntui kadonneet kaikki voima eikä hän pysty liikahtamaankaan sängyssään. Kädet sentään tottelivat sen verran, että Kerttu sai vedettyä peiton suojakseen. Kerttu makasi tovin silmät suljettuina peittonsa alle piiloutuneena ja toivoi, että näkymättömyys ajaisi haamun pois ja hän pääsisi kuin varkain nousemaan ylös. Jokin Kertun sisällä kuitenkin sanoi, että "olet jo aikuinen, eikö vihdoin olisi aika katsoa mörköjäsi silmästä silmään eikä paeta ikuisesti".
​Kerttu tiesi tämän olevan totta; hän ei voisi piilotella ikuisesti ja näytellä tietämätöntä, oli yksinkertaisesti vain uskallettava katsoa "totuutta" silmiin. Niinpä Kerttu keräsi kaiken rohkeutensa ja raotti peiton kulmaa. Jo toisen kerran samana aamuna Kerttu hämmästyi aidosti. Haamun sijaan sängyn laidalla istui iloisesti hymyilevä keijukainen. Aamukahvin ihanuus​

• ​Olisiko nyt aamukahvin aika, Kerttu kuuli Keijun ystävällisesti kysyvän.

​Sekavin tuntein Kerttu noudatti neuvoa ja alkoi valmistella aamukahvia. Miten ihmeessä haamu oli yhtäkkiä muuttunut lempeäksi keijuksi, mitä tämä kaikki oikein on, Kerttu ihmetteli kahvia valmistaessaan. Keiju seurasi Kertun toimia sivusta enempää selittelemättä eikä Kerttu uskaltautunut kysymään mitään. Hän ei halunnut olla epäkohtelias vierastaan kohtaan, vaikka olisi mieluiten juonut aamukahvinsa kaikessa rauhassa kenenkään häiritsemättä. Kerttu pelkäsi, että jos hän ilmaisi ajatuksensa, saattaisi se herättää vihaa ja pahimmassa tapauksessa Keiju muuttuisi takaisin haamuksi. Sellaista riskiä ei Kerttu missään tapauksessa halunnut ottaa. Kertun mielessä vilisi erilaisia ajatuksia ja hetken hän ehti jo epäillä, että olikohan Keiju tullut vaatimaan häntä tilille tekemättömistä töistä. Kerttu tiesi olevansa mestari välttämään ikäviä velvollisuuksia ja tehtäviä, painamaan ne niin sanotusti villaisella. Hän ei kantanut niistä edes huonoa omatuntoa, sillä ne yksinkertaisesti vain poistuvat hänen mielestään, hävisivät kuin tuhka tuuleen! Välillä hän myös unohtui tekemään asioita, jotka pitivät hänet loitolla epämukavista asioista. Kesken mietelmiensä Kerttu säikähti, kauhistuttava ajatus nousi hänen mieleensä: ehkäpä hän kaikesta varovaisuudesta huolimatta oli julkaissut sellaista, jota toiset eivät hyväksy. Kerttu oli jo vuosien ajan ylläpitänyt blogi-sivustoa, joka keräsi yhä enenevässä määrin lukijoita. Myös hänen esoteeriset kirjansa olivat alkaneet levitä maailmalla ja Kerttu oli ihmetyksekseen saanut jopa luennoitsija-kutsuja ulkomaille.

Miellyttämisen tarve

​Ympäristö piti Kerttua mukavana ja rakastavana ihmisenä, joka tuntui haluavan toisille ihmisille pelkästään hyvää. Pelkkä ajatuskin siitä, että joku ei pitäisi hänestä, kauhistutti Kerttua. Hän oli aina silloin tällöin miettinyt, että miksi ihmeessä oikeastaan oli niin tärkeää, että kaikki pitäisivät hänestä – löytämättä vastausta kysymykseen. Myös läheisten ihmisten mielipide oli Kertulle tärkeää. Hän karttoi tilanteita, joissa oli vaara tulla arvostelluksi; Kerttu oli huomannut pelkäävänsä esittää oivalluksiaan ja olisi mieluummin pitänyt ne vain omana tai turvalliseksi kokemansa sisäpiirin tietona. Esiintyessä saattoi suoranainen kauhu saada otteen hänessä, jolloin Kertun ainoaksi ajatukseksi muodostui tilanteesta "ehjin nahoin" selviytyminen. Ihmeekseen hän yleensä selvisikin niin, että vasta kotiin päästyä kauhu tuli täydellä voimalla ulos ja pakotti hänet sängyn pohjalle migreenin ja pahoinvoinnin saattelemana. Vaikka tällaiset tilanteet olivatkin harvenneet vuosien saatossa, tiesi Kerttu sisimmässään että niiden juuri oli edelleen elossa.
Kerttu tiedosti myös, että kupillinen kahvia oli usein hänen väliaikainen pelastuksensa, sen lämpö ja ihana tuoksu tekivät hänen olonsa mukavaksi. Eipä siis ihme, että Keiju ehdotti hänelle aamukahvin keittämistä, Kerttu mietiskeli itsekseen.
​Aamukahvia nauttiessaan Kertulle nousi yhtäkkiä pala kurkkuun, oli kuin hän olisi tukehtunut sekä kahviin että esille nouseviin tunteisiin.

• Miten ihmeessä näin herätessä ensin haamun, ja kohta sen jälkeen sinut, sai Kerttu vihdoin kysyttyä. Haamu kuitenkin hävisi kun piilouduttuani uskalsin raottaa peiton kulmaa. Kohta sinäkin varmaan katoat. Kertoisitko kuitenkin sitä ennen, miksi ihmeessä olet täällä. Kuka sinä olet? Oletko ehkä kuitenkin valepuvussa oleva haamu, joka haluaa tuomita minut tottelemattomuudesta?
• Näytänkö siltä, kysyi Keiju silmät iloisesti pilkehtien?
• No, et kyllä, mutta läsnäolosi saat minut kokemaan itseni jollakin tavoin syylliseksi, ikään kuin olisin tehnyt jotain mitä minun ei olisi pitänyt tehdä. En sentään enää ole kauhun lamauttama, jokin sinun olemuksessasi hehkuu turvaa ja siksi uskalsin pelostani huolimatta avata suuni ja katsoa sinua kohti. Täytyy kyllä myöntää, että toivoin salaa, että sinä katoaisit jos en puhuisi enkä kiinnittäisi sinuun huomiota. Haluaisin sulkea silmäni sinulta.

Kauhu jähmettää

​Pyydän – ja saan apua

Keijun suusta pääsi heleä nauru.

• Voi sinua, minähän tulin tänne sinua auttamaan! Ihmettelit pelkojesi syytä; minä olen sinun oma suojelusenkelisi ja ilmestyin auttamaan sinua. Olet varmasti kuullut, että kun oikein pelkäämme, niin selviytyäksemme kiellämme itseltämme koko pelon tunteen. Pelko ei kuitenkaan katoa mihinkään, vaan projisoituu eli heijastuu toisiin ihmisiin ja ympäristöösi. Kun lapsena et uskaltanut puhua asioistasi, heijastuivat ne sinulle takaisin haamujen muodossa. Nyt olit kuitenkin valmis kohtaamaan mielesi haamut eli kohtaamattomista asioista syntyvät pelkosi, ja niinpä minä sain tilaisuuden ilmestyä sinulle. Kuten tiedät, ei pimeydessä ole tilaa valolle, mutta kun pimeys tuodaan valoon, se katoaa. Pimeys on tietämättömyyttä, uskoa olemattomaan, joka pitää sinua vallassaan niin kauan kuin itse annat sille vallan. Kun uskalsit tulla pelkäämättä peittosi alta pois – ajatuksena kohdata pelkosi, katosi myös näkemäsi haamu. Pimeyttä kutsutaan myös erillisyyden uskon eli egon maailmaksi.

• Maailmassa, jossa elät, jokainen uskoo olevansa toisista erillinen minä, joka kokee kaiken muun olevan itsensä ulkopuolella. Niin kauan kuin piilottelet ja etkä uskaltaudu ilmaisemaan itseäsi vapaasti, pysy tämä maailma voimassaan ja hallitsee sinua. Mutta sinä päivänä kun uskallat raottaa pimeyden verhoa ja katsoa sitä, alkaa elämääsi virrata valoa – ja silloin haamut katoavat elämästäsi - kaikki alkaa muuttua; heräät Todellisuudelle, jonka huomaat paljon todellisemmaksi ja ihmeellisemmäksi kuin maailman, jonka nyt koet todellisuudeksesi! Taivas ei ole erillinen tila, vaan paikka mielessä, joka ohjaa sinua näkemään toisin.

​

• Kuulin kun edellisenä iltana keskustelit puolisosi Heikin kanssa kuorsaamista koskevista ongelmista. Helisytin siipiäni kun huomasin, että et syyttänyt Heikkiä etkä vaatinut häntä muuttamaan tapojaan, vaan olit valmis näkemään maailman syy-seuraussuhteita syvemmälle. Niinpä minä sain mahdollisuuden tulla auttamaan sinua, jotta alat nähdä salaista mielen maailmaasi. Otin keijun muodon, koska tiedän sinun lapsesta alkaen nauttineen saduista, joissa keijut ja metsän eläimet ovat mielikuvituskumppaneitasi. Varmaan itsekin vielä muistat, kuinka lapsena elit omassa haavemaailmassasi, jota edes ensimmäiset kouluvuodet eivät häirinneet.

Metsä ja sen luoma kuvamaailma​Kerttu huokaisi helpotuksesta. Hän oli jo vuosia tehnyt töitä itsensä kanssa, sukeltanut yhä syvemmälle alitajuntansa salattuihin sopukoihin, jotta vapautuisi itseä sitovista vanhoista kokemuksista ja uskomuksista. Kerttu oli luottanut, että kun hän vain sinnikkäästi tekee itsensä kanssa työtä, päivästä ja kuukaudesta toiseen, jopa vuodesta toiseen, niin jossain vaiheessa häkin ovet kyllä avautuisivat. Ja kuin lahjana suoraan taivaasta oli Keijun valoisa olemus ilmestynyt hänelle. Kertusta tuntui, että Keiju oli kuin valokeila, jonka valo tunkeutui sellaisiin alitajunnan sopukoihin, joita Kerttu ei ollut tähän asti uskaltanut kohdata.

​Rakkaus ja viha – epätodellinen pari

• Minulla on sellainen merkillinen tunne, että rakkautta etsiessäni samalla myös pakenen sitä, ikään kuin minulla ei olisi oikeutta rakkauteen. Merkillinen syyllisyyden tunne vaivaa minua aika-ajoin. Kun joku läheisistäni voi huonosti, koen itseni osalliseksi ja minulle syntyy tarve korjata tilanne. Olen toki löytänyt kaikenlaista, mutta tuntuu kuin en pääsisi oleellisen jäljille. Paitsi syyllisyyttä, koen myös pelkoa vihaa kohtaan. Vihaisten ihmisten seurassa tunnen olon kiusaantuneeksi ja yritän selviytyä tilanteista aina mahdollisimman pian pois. Usein se onnistuukin hyvin, sillä suustani tulee kuin luontaisesti ystävällisiä ja rauhoittavia sanoja, jotka yleensä ratkaisevat kiusallisetkin ristiriitatilanteet. Jälkikäteen saatan kuitenkin vapista ja asia saattaa pyöriä mielessäni pitkäänkin, kunnes se hautautuu unohduksen vankilaan. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että en enää pysty pakenemaan tilanteita, aivan kuin jokin suuri sisäinen voima asettaisi minut seinää vastaan, josta en pääse vapaaksi ennen kuin asia on ratkennut ja vapautunut mielestäni.

• Olet Kerttu itse päättänyt valita toisin, olet valinnut Totuuden äänen kuulemisen. Silloin et anna itsellesi enää mahdollisuutta paeta. Pakeneminen on egon äänen kuuntelemista, jolloin samastuimme persoonaamme ja sen esittämään rooliin. Yksi sinun rooleistasi on hyvittäjän rooli. Koet alitajuista syyllisyyttä läheisillesi tapahtuvista asioista, ja haluat kätkeä sen korjaamalla tai hyvittämällä.
• Toinen roolisi on miellyttäjän rooli. Se on naamio, jonka turvin ostat itsellesi oikeuden tehdä asioita, joille muutoin et anna itsellesi lupaa tai uskot toisten kieltävän sinulta. Kuvittelet toisten hylkäävän sinut, jos seuraat sydämesi ääntä. Tämä on kuitenkin oma projektiotasi: sinä itse hylkäät itsesi, kun et tottele sydämesi ohjeita! Egoon samaistuessamme näemme kieltämämme aina ulkopuolellamme toisissa ihmisissä. Juuri tämä on egon päämäärä, koska nähdessäsi itsesi syyttömänä ja muut syyllisinä annat egolle vallan – juuri sen mitä se haluaa. Näin toisista ihmisistä tulee alitajuisia vastustajiasi, joita vastaan sinun täytyy puolustautua saadaksesi itsellesi oikeuden toteuttaa itseäsi.
• ​Ja nyt ehkä arvaatkin, että myös vihan pelkosi on omaa tukahdutettua vihaasi. Kun vihan ja hylätyksi tulemisen pelossa pelkäät ilmaista itseäsi, kiellät itsesi ja sisääsi kertyy tukahdutettua vihaa. Kun ajaudut ristiriitaiseen tilanteeseen, kohtaat itse asiassa mielessäsi olevan ristiriidan ja tukahdutetun vihan – siksi haluaisit mieluummin paeta sitä. Kun etsit rakkautta ulkopuoleltasi, uskot alitajuisesti että sinussa on jokin puute. Kaikki on kuitenkin sinussa etkä siksi voi löytää rakkautta itsesi ulkopuolelta. Ulkopuoleltasi etsimä rakkaus on pelkästään heijaste, samoin kuin vihakin. Kumpikaan ei ole todellista sillä niiden juuri on egon luomassa tarinassa, jossa sinä ole samaistunut persoonaksi nimeltä Kerttu. Todellinen rakkaus ei ole heijaste, eikä sillä siten ole vastakohtaa. Se on Kaikki – ja tässä kaikkeudessa sinä olet ikuisesti viaton.

Kohtaat heijasteitasi​Kerttu jäi sulattelemaan Keijun sanoja. Hän tunnisti tarpeensa ansaita tai saada toisilta ihmisiltä hyväksyntä mielipiteille tai sille mitä hän halusi tehdä. Näin katsottuna oli kiltteyskin vihan pelkoa. Myös hyvittäjän ja ristiriitatilanteiden ratkaisijan roolit olivat hänelle tuttuja.

• En oikein osaa nähdä itseäni ainoastaan egon ohjaamaksi näyttelijäksi, Kerttu vastusti. Eikö ole aivan oikein yrittää luoda sopusointuista ilmapiiriä ja saada ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi? Tuntuisi omituiselta muuttua epämiellyttäväksi ja välinpitämättömäksi ihmiseksi, jotta ei palvelisi ja samaistuisi egoon.

​Ostan ja pelkään rakkautta ja hyväksyntää

Kerttu tunsi itsensä melkeinpä petetyksi. Keiju oli yks kaks omin luvin ilmestynyt hänen kotiinsa ja kehtasi kyseenalaistaa koko hänen tähänastisen elämänsä. Se ei tuntunut reilulta. Keiju näytti lukevan Kertun ajatuksia kuin karttaa – ja uhkaavalta tuntunut tilanne muuttui kuin taikaiskusta, kun Keiju otti Kertun hellästi siipiensä suojaan. Kertun koko olemus pehmeni, kun hän tunsi että hänen ei tarvinnut puolustaa menneisyyttään. Keijun läsnä ollessa sillä ei tuntunut olevan mitään merkitystä, koko menneisyys tuntui itse asiassa haihtuvan aivan samoin kuin haamu Kertun herätessä.

• En minä moiti enkä tuomitse sinua, Keiju sanoi. Kysymys ei ole siitä mitä teet vaan miten teet, mikä on tekojesi motiivi. Jos palvelemalla, auttamalla tai miellyttäviä tekoja tekemällä ostat hyväksyntää, astut ulos omasta voimastasi ja sisäisestä viisaudestasi. Tai jos ostat kiltteyden avulla itsellesi vastalahjaa, kuten esimerkiksi oikeutta toteuttaa omaa tietäsi, niin silloin palvelet egoa ja pidät yllä uskomusta erillisyydestä. Jos puolestaan toimit hyvittääksesi, pakenet omaa syyllisyyttäsi ja kärsimystäsi, jonka näet toisissa ihmisissä. Omia motiiveja on vaikea nähdä, koska olet itse osa havaitsemastasi maailmasta. Ehkäpä helpoin tapa tunnistaa oman toiminnan lähtökohta on katsella sitä ikään kuin sateenkaariperspektiivistä ja katsoa, perustuuko se pelkoon vai Rakkauteen. Rakkauden ohjaaman toiminnan lähde on intuitiossa, josta käsin toimit kuin "itsestään" ilman että persoonasi yrittää ratkaista tai korjata jotakin. Kun toimit Rakkauden ohjaamana, niin silloin Rakkaus sinussa palvelee Rakkautta toisessa ihmisessä, näet Itsesi kaikessa! Oikeasti me kuitenkin pelkäämme rakkautta, vaikka näyttääkin siltä että juuri sitä kaikki ihmiset janoavat!

Erillisyyden ja erityisyyden uskomus luo yksinäisyyttä ja erillisyyttäKerttu tuohtui uudestaan, hän suorastaan tunsi kuinka viha alkoi kiemurrella hänen sisässään.

• Väitätkö tosiaankin, että pelkään rakkautta. Tiedän ja uskon sinunkin tietävän, että en halua mitään muuta niin paljon kuin palata Kotiin, Rakkauteen, ja unohtaa koko maailman.

​

• Todellisuudessa kaikki pelkäävät Rakkautta, Keiju jatkoi rauhallisesti. Rakkaus on Ykseyden ominaisuus, siksi sanotaan että Rakkaus on Yksi. Koska se on Yksi, on sillä rajaton voima ja Rakkauden voimassa kaikki ei-todellinen tuhoutuu. Koko egollinen maailma on unimaailmaa jota elät, jossa olet samaistunut persoonaksesi ja sen ympäröimäksi maailmaksi. Rakkauden voimassa usko erilliseen persoonaan ja tahtoon tuhoutuu, siksi Totuuteen herääminen on ihmisistä niin pelottavaa: he pelkäävät omaa tuhoutumistaan!